(Säv. Frederic Loewe, san. Juha Vainio)
Toiset on luotuja kulkemaan,
toiset on liikkeellä luonnostaan.
Yksi heistä lienen, enkä milloinkaan
voi samaa paikkaa sietää kuin ehkä viikon korkeintaan.
Toiset on luotuja kulkemaan.
Kurkunpäätä pistää tiestä noussut tuhka tuo,
eikä harva puusto suojaa auringolta suo.
Mistä matka minne, kuinka sen mä tietäisin.
Paista päivä hieman lempeämmin.
Toiset on luotuja kulkemaan,
Helvetin ja taivaan tunnen maallisen,
on taivaallista yksin, helvetti kanssa toisien.
Toiset on luotuja kulkemaan,
näin yksin, yksin vaan.
(Kurkunpäätä pistää tiestä noussut tuhka tuo,
eikä harva puusto suojaa auringolta suo.
Mistä matka minne, kuinka sen mä tietäisin.
Paista päivä hieman lempeämmin.)
näin yksin, yksin vaan...
